Formula 1 VPN-Suomi

Luokka: Tilastot

Säästäminen,Tilastot,Yleinen

Maksumuistutukset ja perintäkirjeet

08.05.2014, Juha

Aika monelle suomalaiselle on tullut nyt laman aikaan maksuhäiriömerkintä. Ei ole ihme, koska osalla meistä hyvinäkin aikoina raha on tiukassa. Teen hypoteettisiä laskelmia, paljonko myöhästyneet laskut tulee meille maksamaan. Ajatellaan vaikka jotakin laskua, jonka summa on 10e. Jos laskua ei maksa ajallaan, niin monessakin laskussa on maksumuistutusmaksu 5e. Hinnaksi on siis muodostunut 15e. ”Korkokulut” ovat …

, , ,

Sijoittaminen,Tilastot,Yleinen

Lainaaja.fi tilastoja

27.02.2014, Juha

Kohta minulla tulee täyteen Lainaaja.fi:ssä sijoittamisessa kolme vuotta. Olen ollut aika tyytyväinen kyseiseen palveluun, vaikka en ole vielä päässyt sellaisiin korkoihin, kuten olen halunnut. Kertaan hieman. Olen sijoittanut nyt kolmen vuoden aikana kyseiseen palveluun 680€. Eli noin vajaa 20€ kuukaudessa. Tämä rahan olen siis palkasta sijoittanut. 20€ on monen mielestä naurettavan pieni summa, mutta minulla …

, , ,

Säästäminen,Sijoittaminen,Tilastot

Riskisijoittamisen tuotto

22.01.2013, Juha

Kuten olen tuolla aiemmin kirjoittanut, riskisijoittaminen on onnistuessaan hyvä bisnes ja epäonnistuessaan luonnollisesti huono. Koska minun tapani ei ole olla pessimisti ja tietyt faktat todistavat, oletan että se riskisijoittaminen, josta minä kirjoitan, on kannattavaa. Yhden blogimerkinnän tästä aiheesta jo tein, mutta nyt ajattelin hieman valaista laskukaavaa, jotta oppisitte ymmärtämään mistä on kysymys. Riskisijoittamisessa tuottoprosentti on …

, ,

Tienaaminen,Tilastot

Tilastoja Lainaajasta

23.11.2012, Juha

Näyttää siltä, että moni lukija vieroksuu Lainaa.fi:tä. En ihmettele yhtään, koska me tiedetään, että se on riskibisnestä lainanantajille. Siksi ajattelin, että laitan hieman omia tilastoja, jotta en vahingossakaan anna väärää kuvaa Lainaaja.fi:stä. Sijoitan siis Lainaajaan n. 10€ kuukaudessa. Tuon verran uskallan suurellakin riskillä sijoittaa kuukausittain. Olen lainannut Lainaaja.fi:hin seuraavasti: Yhteensä lainattu hakijoille: 460€ – todellisuudessa …

, , ,

Säästäminen,Tilastot

Säästämisen idea

05.11.2011, Juha

Ajattelin tähän laittaa vähän laskutoimituksia säästämisestä. Näette, että kuinka pienilläkin summilla voi saada hyvää tulosta aikaa pitemmällä aikavälillä. Jos säästetään: 5€/kk = 60€/v = 600€/10v 20€/kk = 240€/v = 2400€/10v 50€/kk = 600€/v = 6000€/10v 100€/kk = 1200€/v = 12 000€/10 Tähän päälle tulee tietysti korot yms. joten summat hieman nousisivat. Pienillä summilla kertyy aika …

, , , ,