Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Hei maailma!

02.11.2011, Juha

Tästä alkaa minunen bloggaajan ura. Käsittelen blogissa tienaamista, säästämistää ja sijoittamista. Näkökulmani ei ole ”ammattimainen”, eli puhun köyhän kielellä.

Tarkoitan sitä, että kun puhun esim. sijoittamisesta, en tarkoita sitä, että pitäisi sijoittaa tunhansia euroja. Tarkoitan sitä, että sijoitetaan 1-50 euroa. Kaikki ”oikeat” opukset kertovat vain siitä, että sijoitetaan tuhansia euroja. Pankeilla pitää sijoittaa esim. vähintään 500€, ennen kuin voi avata säästötilin. Kuinka monella opiskelijalla tai köyhällä on 500€ tai enemmän ylimääräistä?

Kun kirjoitan myös tienaamisesta, niin tarkoitan sitä, että tienataan muutamia euroja ylimääräistä. En siis mistään megatuloista. Kun tehdään muutamia asioita josta sen muutaman euron saa ylimääräistä yhdistettynä säästämiseen, niin ehkä kuukausi tasolla ja puhutaankin sadoista euroista. Se jo tuntuu elämässä.

Säästämisestä kirjoitan rahan säästämisestä ruuan säästämiseen. Eli kaikista mistä voidaan säästää.

Kun nämä kolme asiaa yhdistyy, niin oma talous on ”tehokkaammassa” käytössä, eli toisin sanoen, vähemmällä rahalla saadaan enemmän.

Joten pysykää kanavilla. En usko, että kaikki ne ajatukset ja ideat, mitä täällä sanon, olisivat jokaiselle sopivia. Kuitenkin tarkoitus on että jokainen voisi saada jotakin, mistä ottaa kiinni ja lähteä omalla tavallaan sitä kehittämään.

, ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *